Ei olisi pitänyt kehuskella punnerrusvoimillani: nyt olen venäyttänyt jonkun lihaksen niskassani ja se on ihan pirskulan kipeä. Tiedossa on siis taukoa haasteesta ainakin huomenna. Mutta ei tämä nyt ehkä maailmanloppu ole.
Palapelihommat on nyt hoidettu. En ole vielä keksinyt mitään järkevää tilalle. Pian on kyllä pakko siivota. Jospa saisin inspiraation vaikka imurointiin iltamyöhällä, niin saisin kostettua naapurille, joka sekä eilen että toissapäivänä remontoi äänekkäästi vielä puolenyön lähestyessä. Kostoni menisi tietysti hukkaan, jos imurin ääni hukkuisi poran meluun.
Satuin pari päivää sitten näkemään pätkän siitä tv-ohjelmasta, jossa suomalaiset artistit käyvät esittämässä jonkun kappaleensa, joka on ollut jollekin katsojalle jollain lailla merkityksellinen. Jarkko Martikainen esitti nuorenparin hääharjoituksissa kappaleensa Valssi tanssitaidottomille. Minä tietysti pillahdin itkuun (ei siellä hääseurueessakaan juuri kuivia silmiä näkynyt), kun se on niin kaunis laulu. Sitten päätin pitkästä aikaa kuunnella sen levyn, jolla tuo kappale on. Martikaisen musiikki on minulle itselleni ollut mieluista ja tärkeää teinivuosista saakka - sanoitukset ovat kaikki hyvin tallessa aivojeni sopukoissa ja sieltä löytyy sopiva aivan joka tilanteeseen. Mutta tuo levy on kyllä aivan mahdoton. Viimeistään Rakkaus-kappaleen pehmoilevan palkkamurhaajan kohdalla olen kuin Niagara, ja Myrskyn jälkeen kärsin jo vakavasta nestehukasta. Levy on saanut minut aina niin kokonaisvaltaiseen liikutustilaan, että ilmeisesti sen vuoksi en ollut ennen tätä viikkoa tajunnut sen viimeisen kappaleen kertovan kissasta. Olen minäkin pösilö, asiahan ei voisi juuri selvempi olla. Älkää kertoko pösilöydestäni tämän talouden kissoille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti